the racing stables life at the stables racing activity
Routen kilpahevosten tallitilat sijaitsevat erillään siittolapuolesta tallien aivan erilaisten rytmien tähden. Routen kilpatalleissa on yhteensä 60 karsinaa, jotka on jaettu kahteen tallirakennukseen. Talleista löytyvät kaikki perustarpeet kuten pesupaikat ja satulahuoneet. Lisäksi tallien ulkopuolella on useita kiinnityspuomeja, joita käytetään kun ilma on hyvä ja hevoset halutaan hoitaa ulkona.
pictures by Marcia Heacox
Hevosia treenataan puolentoista mailin hiekkapohjaisella radalla, joka on sijoitettu pienen puurivistön suojiin - näin kisapäivien meteli ei häiritse tallissa oleilevia hevosia. Radan lisäksi hevosia liikutetaan maastoreiteillä esimerkiksi kunnonkohotusjaksoilla, jolloin mäkiset maastot ovat parasta mahdollista harjoitusta.
Tallirakennusten ja laukkaradan lisäksi pihapiiristä löytyy myös tavallinen ratsastuskenttä, useita tarhoja sekä muutamia pieniä asuntoja, jotka on rakennettu tallin työntekijöiden asunnoiksi. Varsinaiset laitumet sijaitsevat hieman pidemmällä, ja ovat käytössä vain hevosten lomilla - kisakaudella hevoset ulkoilevat suurissa tarhoissa, joita löytyy tallirakennusten lähettyviltä parikymmentä kappaletta.