linkit Suburban





Suuremmassa tallirakennuksessa, niin sanotussa tammatallissa, on kymmenen karsinapaikkaa, pesupaikka sekä satulahuone. Kaikki karsinat ovat tilavia ja valoisia. Neljä karsinoista on varustettu kalteroiduilla liukuovilla, ja lopuissa kuudessa on kaksiosaiset ovet, joiden yläosat saa auki jotta hevoset voivat seurata tallin tapahtumia. Käytävät ovat tarpeeksi leveitä jopa kahden hevosen ohittaa toisensa, ja näin ollen karsinoissa olevat hevoset eivät ylety käytävällä kulkeviin hevosiin, jos niitä talutetaan käytävän vastakkaisella puolella.

Satulahuoneessa on jokaiselle hevoselle omat, nimikoidut telineet tavaroille sekä pieni hyllytila ja arkku, joihin saa varastoitua loimia, suojia ja harjoja. Satulahuoneen yhdellä seinustalla on kuitenkin hyllyjä ja kaappi, jotka ovat kaikkien yhteisessä käytössä tavaroiden säilytystä varten. Erillisestä rehu- ja heinävarastoista löytyvät ruokintaohjeet, rehut sekä joidenkin hevosten mahdollisesti tarvitsemat lisäravinteet. Pienemmästä tallista löytyvät niin ikään satulahuone ja pesupaikka. Pienessä tallissa ei ole kaksiosaisia karsinoiden ovia, ainoastaan liukuovia. Pieneen talliin otetaan vain oreja ja ruunia, jotta orit eivät vauhkoontuisi tammojen läsnäolosta. Tässä asiassa ei tehdä poikkeuksia. Orit tulisi mielellään myös taluttaa ulos suoraan omasta tallistaan, ei kiertäen ison tallin puolelta, mikäli vain mahdollista.

Viisipaikkainen karsinatalli on suunniteltu niin, että sitä voidaan käyttää sekä kesäisin että talvisin, ja on hyvä paikka esimerkiksi puhkurista kärsiville hevosille. Karsinatallissa asuvien hevosten varusteet voidaan säilyttää joko ison tallin satulahuoneessa tai vaihtoehtoisesti karsinatallin päädyssä olevassa varastohuoneessa, josta löytyvät myös esimerkiksi siivoustarvikkeet.


Yksityisiä tällä hetkellä 21

  • vapaita karsinoita:
    1. isossa tallissa 2
    2. pienessä tallissa 0
    3. karsinatallissa 0


Ei avoimia kutsuja
Sivut päivitetty viimeksi 28.02.2010 lue lisää...

webdesign © Quinton. Kaikkea sivujen sisältöä suojaa tekijänoikeuslaki, ethän siis kopioi!