linkit Suburban





08.02.2010 ja tallilla enää yksi vapaa karsinapaikka tammatallin puolella. Porukkaa on siis ihan kiitettävästi! Tosin muutamilta yksityisten omistajilta en ole saanut vastauksia sähköposteihin joten parin viikon päästä saattaa taas vapautua muutama karsina.

Tallilla on myös kalenterissaan kaksi valmennusta, 21. päivän estevalmennus ja 22. päivän kouluvalmennus. Saattaa olla, että kutsuihin ei pääse - sivusto jostain syystä angstailee jotain omiaan. Pyrin korjaamaan ongelman mahdollisimman pian, mutta mikäli jollakin on kauhea kiire ilmoittautua voi ilmoittautumismuodon katsoa edellisistä kutsuista.


26.01.2010 Talli alkaa jo pian täyttyä, vapaita karsinoita on enää neljä kappaletta ja niistäkin yksi on jonkinasteisesti varattuna. Hyvin siis pyyhkii! Uusia asukkeja on viime päivien aikana saapunut kolme kappaletta, ja menoa ja meininkiä on riittänyt. Kaikki on kuitenkin sujunut ihan hyvin muutamia varustesekaannuksia lukuunottamatta.

Kuunvaihto lähestyy ja niin myös Suburbanin toiminnan herääminen henkiin. Ainakin pari kappaletta valmennuksia on tulossa, sillä niitä porukat ovat toivoneet. Katsotaan jos kevään aikana saataisi myös esimerkiksi valmennusleiri aikaiseksi!


02.01.2010 Hyvää uuttavuotta 2010! Uusi vuosi on lähtenyt pyörimään Suburbanin tiloissa rauhallisissa merkeissä. Yhden yksityisen lähdettyä olemme saaneet kolme uutta asukkia, Insomniac SWE:n, Yard Birdin & El Adyad Estabellan sekä heidän omistajansa. Toivottavasti kaikki tulevat viihtymään.

Tänään on myös lähdössä vuoden 2010 ensimmäinen kuukausikirje, jossa on taas pientä infoa kaikille omistajille.


25.12.2009 Hyvää joulua sekä lähestyvää vuotta 2010 kaikille! Suburban on päässyt taas lipsumaan tauolle, mutta nyt uuden vuoden kunniaksi on toiminta aika taas nostaa pystyyn. Olen lähettänyt kaikille yksityisten omistajille sähköpostia, ja tammikuun loppuun mennessä vastaavat saavat tallipaikkansa halutessaan säilyttää.

Jonkinnäköistä aktiviteettiakin on tulevaisuudessa luvassa, sillä kisojen lisäksi Maijunen on lupautunut ottamaan Suburbanin yksityisiä valmennettavasti Mustikkamäkeen. Osallistukaa, ihmiset, etteivät valmennukset mene aivan hukkaan!


13.09.2009 Taas oli vilkas viikonloppu, sillä Suburbaniin muutti taas kolme asukasta lisää. Oli siinä taas porukoilla paljon ihmettelemistä ;> Kaikki meni silti hyvin, myös uusiin tarhakavereihin tutustuminen. Tietysti tilannetta seurataan vielä muutaman päivän ajan, mutta mikäli merkkeihin on uskominen ei ongelmia tule.

Sitten hieman Suburbanin aktiviteetteihin. Valmentajamme ei ole mitään vastannut, joten tulen varmaankin itse lähiaikoina (heti kun vain ehdin) kirjoittamaan kommentit niihin kahteen valmennukseen, jotka hänen piti pitää. Pistän myös uusia kisoja ensi kuun alkupuolelle VRL:ään. Valitettavasti tämän kuun toiminta jää vähäiseksi omien koulukiireideni takia, pahoittelen asiaa. Muistakaa kuitenkin yksityiset, että tekin voitte järjestää toimintaa Suburbanin tiloissa!


05.09.2009 Tallilla on ollut taas menoa ja meininkiä, kun kansi uutta asukasta muuttivat karsinatallin puolelle. Tarhausvuorossa olevat hevoset pällistelivät silmät suurina Henniä ja Perttua, kun ne lastattiin alas trailerista. Ihmettelyä tapahtui myös saapuvien puolesta, kaikki uudet ja mielenkiintoiset hajut ja paikat täytyi tietysti tutkia. Asettuminen on sujunut tähän mennessä hyvin, ponit majoitettiin vierekkäisiin karsinoihin joten ainakin molemmilla on kaveri mukana. Ensimmäisessä tarhausvuorossa oli melkoisesti vauhtia, kun olisi tarvinnut päästä terventimään viereisten aitausten ulkoilijoita. Mutta pikku hiljaa tästä asetutaan taas normaaliin päivärytmiin.


01.09.2009 Hyvää syyskuun alkua kaikille! Sen kunniaksi onkin aika hieman informoida Suburbanista:

Seuraava kuukausikirje on juuri lähdössä matkaan, sisältäen taas tietoa Suburbanin tulevista tapahtumista ja suunnitelmista. Harkintaan ovat tulleet mm. kerran viikossa järjestettävät nimi listaan -tunnit. Niistä kyselläänkin nyt asukkaiden mielipiteitä.

Viimeinenkin valmennuskutsu umpeutui eilen, ja olin melko pettynyt tulokseen - kahdessa valmennuksessa yhteensä kaksi ratsukkoa! Hieman aktiivisuutta, ihmiset ;> Uusia kisakutsuja en ole vielä laittanut, mutta luultavasti tulen anomaan ainakin kahdet KRJ:n alaiset kilpailut kuun puolen välin paikkeille.


19.08.2009 Sivuja on hieman päivitetty, saatiin joukkoon taas yksi uusi asukas - Neilin omistama puoliveritamma Minra Amirall. Tilaa on kuitenkin edelleen, ja jotta saataisi karsinoita hieman täydemmiksi, tein myös esittelytopicin hevostalli.netin puolelle. Vielä ei ole sen suurempaa kiinnostusta tullut, mutta eiköhän sitä siitä.

Yksityisiltä on tullut positiivista palautetta Suburbanin uusista sivuista. Hyvä että sivusto miellyttää. Mahdollisia virheitä ja epäkohtia saa edelleen kertoa. Ja yksityiset voisivat osallistua hieman aktiivisemmin myös valmennuksiin: tällä hetkellä ilmoittautuneita on yksi molemmissa valmennuksissa, tilaa on kummassakin vielä neljälle.


15.08.2009 Suburban on jälleen kerran saanut uuden ulkoasun - sanotaan vaikka että koulujen alun kunniaksi? Tallipäiväkirja ei vielä toimi, mutta muiden sivujen pitäisi olla kunnossa. Mikäli kuitenkin huomaat jossain jonkun virheen tai toimimattoman linkin, ilmoitathan siitä minulle.

Ja sitten hieman tallin asioihin. Meille on nyt saatu jopa kaksi valmentajaa, Heidie ja Maijunen. Ensimmäiset valmennukset ovat nyt kalenterissa, joten kaikki yksityisten omistajat osallistumaan ettei niitä ihan turhaan järjestetä!


Yksityisiä tällä hetkellä 21

  • vapaita karsinoita:
    1. isossa tallissa 2
    2. pienessä tallissa 0
    3. karsinatallissa 0


Ei avoimia kutsuja
Sivut päivitetty viimeksi 28.02.2010 lue lisää...

webdesign © Quinton. Kaikkea sivujen sisältöä suojaa tekijänoikeuslaki, ethän siis kopioi!