Isoja mahoja, pieniä kavioita
Kuten kaikille vähänkään Urbaaniin tutustuneille on varmaankin tullut selväksi, on kyseessä ennen kaikkea welsh -siittola, joka on keskittynyt lähinnä valjakkopainotteisten B-sektion ponien jalostamiseen. Joukosta löytyy kyllä myös muutamia muita jalostuskelpoisia otuksia, mutta suhteessa huomattavasti vähemmän.
Tavoitteenani tässä jalostustoiminnassa on kyvykkäiden, rotumääritelmän mukaisten ja hyväluonteisten ponien kasvatus kisa- ja jalostuskäyttöä ajatellen. Pyrin luomaan uusia linjoja tuontisukuisten ponien avulla, mutta jalostusponeista (ja myös tulevista sellaisista) löytyy myös pidempisukuisia yksilöitä.
Jotta suurin osa varsoista ei jäisi Urbaanin tiloihin, suunnitellaan syntyvät varsat hyvin tarkkaan. Syntyvien varsojen määrä verrattuna muihin siittoloihin on melko pieni, sillä toivon löytäväni jokaiselle myyntiin menevälle kasvatille hyvän kodin. Myös jonkinlainen tilausvarsasysteemi on on toiminnassa, mutta jokaisen olisi hyvä huomata, että kaikkia toiveita ei voida toteuttaa.
Urbaanin varsat saavat nimiinsä kasvatusliitteeksi joko alkuliitteen Urban tai loppuliitteen URB. Osa mahdollisista saddlebred -kasvateista saattaa saada kasvatusliitteekseen myös Quinton's -alkuliitteen.
|
Kasvatit vuodelta 2009 |
|||||
| ox-o | Ethoros URB | s. 21.02.2009 | Rose's Zanzibar | BT Hot Sunnyday | varattu Irethille |